Eilispäivän maailma
Erään eurooppalaisen muistelmia
Stefan Zweig
Noudon saatavuutta ei voitu ladata
Tilaa ennakkoon! Kirja ilmestyy 24.1.2027
Kysytty uusintapainos 1940-luvun klassikosta on saatavilla jälleen! Eilispäivän maailma on yksi 1900-luvun merkittävimmistä muistelmista ja samalla syvästi vaikuttava todistus Euroopan murrosvuosista. Aikansa luetuimpiin kirjailijoihin kuulunut itävaltalainen Stefan Zweig tarkastelee siinä kadonnutta maailmaa, jonka hän näki nousevan loistoonsa ja romahtavan maailmansotien myllerryksessä.
Teoksessa herää henkiin vuosisadanvaihteen Wien kulttuurielämän keskuksena sekä Eurooppa, jota leimasivat usko sivistykseen, edistykseen ja rauhan pysyvyyteen. Zweig kuvaa elävästi aikakauden taiteilijoita, kirjailijoita ja ajattelijoita sekä niitä historiallisia järistyksiä, jotka lopulta mursivat kokonaisen elämäntavan.
Brasiliassa maanpaossa viimeistelty käsikirjoitus valmistui juuri ennen kirjailijan itsemurhaa vuonna 1942. Teos on enemmän kuin pelkkä omaelämäkerta: se on tarkkanäköinen aikakauden kuvaus, henkilökohtainen testamentti ja voimakas muistutus siitä, kuinka hauraita sivistys ja vapaus voivat olla.
Alf Krohnin alkuperäisenä suomennoksena uudelleen ilmestyvä klassikkoteos tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman Eurooppaan ja sen kohtalokkaaseen muutokseen. Se on lukuelämys, joka auttaa ymmärtämään paitsi mennyttä myös omaa aikaamme.
Itävaltalainen Stefan Zweig (1881–1942) oli yksi oman aikansa luetuimmista eurooppalaisista kirjailijoista. Wienissä varakkaaseen juutalaisperheeseen syntynyt Zweig nousi kansainväliseen kuuluisuuteen erityisesti pienoisromaaneillaan, joissa hän kuvasi poikkeuksellisen hienovaraisesti ihmismielen ristiriitoja. Lisäksi hän kirjoitti elämäkertoja historiallisista henkilöistä, kuten Marie Antoinettesta ja Honoré de Balzacista.
Natsismin nousu pakotti Zweigin jättämään Itävallan vuonna 1934. Vuosien maanpakolaisuuden jälkeen hän asettui Brasiliaan, jossa hän ja hänen vaimonsa päättivät elämänsä vuonna 1942. Zweigin teokset ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa sukupolvesta toiseen, ja häntä pidetään yhä yhtenä merkittävimmistä eurooppalaisista humanisteista ja pasifisteista.
Sivumäärä
480
Avainsanat
klassikko, historia, 1900-luku, maailmansodat, Eurooppa, tietokirjallisuus, odotettu, ajatuksia herättävä, lukuelämys
Ilmestymisaika
2027-01-24
Sidosasu
Kovakantinen
Alkuteos
Die Welt von Gestern
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Thema-luokitus
Muistelmat
Suomentaja
Alf Krohn
ISBN
9789512456659