Kurkistuksia kustantamon 150-vuotiseen historiaan

Huviksi ja hyödyksi

Kaarle Jaakko Gummerus perusti kustantamon vuonna 1872. Nyt, yli 150 vuotta myöhemmin, kirjoja tehdään edelleen intohimolla perustajan alkuperäisen vision mukaisesti ”huviksi ja hyödyksi”. Ensimmäisen naisjohtajan Gummerus sai jo vuonna 1898 kun Gustava Gummerus tarttui ruoriin miehensä Kaarle Jaakon kuoleman jälkeen.
Nyt meitä gummeruslaisia on reilut 20. Alun perin Jyväskylässä perustettu kustantamo on toiminut Helsingissä 40 vuotta ja toimistomme sijaitsee Sörnäisissä Käenkujalla vanhassa margariinitehtaassa.


Maailmankirjallisuutta suomeksi

Käännöskirjallisuus on aina ollut Gummerukselle tärkeää. Ensimmäisten käännösromaanien joukossa on klassikoita. Vuonna 1888 ilmestyi suomeksi F. M. Dostojevskin Muistelmia kuolleesta talosta ja Rikos ja rangaistus ja 1889 Alexandre Dumas’n Kolme muskettisoturia.
Viime vuosina Gummerus on julkaissut suomeksi muun muassa nobelisti Annie Ernaux'n teoksia, Pulitzer-voittaja Richard Powersia ja Hernan Diazia sekä senegalilaistaustaista Goncourt-voittajaa Mohamed Mbougar Sarria.

Yhteiskunnallista keskustelua herättämässä

Yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen ja siihen osallistuminen kuuluvat kustantamiseen. Klassikon asemaan noussut, vuonna 1937 julkaistu keskustelukirja Pidot Tornissa tarjoaa lukijalle kattavan katsauksen 1930-luvun kulttuuripoliittiseen maisemaan ”Radikaalin”, ”Ministerin”, ”Dosentin” ja ”Esteetikon” sähäköiden väittelyiden muodossa.

Sananvapautta puolustamassa

Sananvapaus on kustantamisen kivijalka. Henry Millerin Kravun kääntöpiiri ilmestyi Pariisissa vuonna 1934, mutta pysyi pitkään kiellettyjen romaanien listalla kirjailijan kotimaassa Yhdysvalloissa. Suomeksi se julkaistiin vuonna 1962 Pentti Saarikosken railakkaana käännöksenä. Samana vuonna Gummeruksen johtaja Mauno Salojärvi tuomittiin raastuvanoikeudessa sakkoihin ”säädyllisyyttä ja sukupuolikuria loukkaavan teoksen levittämisestä”. Aikansa kirjaskandaalin keskellä Salojärvi puolusti Kravun kääntöpiiriä ja sananvapautta horjumatta.

Kalle Päätalon ääni

Gummeruksen toistaiseksi pisin omaelämäkerrallinen kirjasarja julkaistiin vuosina 1971–1998, kun Kalle Päätalon Iijoki-sarja ilmestyi. Päätalo kiinnostaa edelleen. Kustantamon historian suurin äänikirjaprojekti, näyttelijä Toni Kamulan lukema, arviolta 600-tuntinen Iijoki-sarja, on käynnissä. 26. osa Pölhökanto Iijoen törmässä ilmestyy äänikirjana 2026.

Kulttikirjailija Timo K. Mukka

Vuonna 2024 tuli kuluneeksi 80 vuotta kulttikirjailija Timo K. Mukan syntymästä ja 60 vuotta hänen esikoisromaaninsa Maa on syntinen laulu -julkaisusta. Runoilija Sini Silverin kirjoittama elämäkertateos Miltä männystä tuntuu olla mänty – Timo K. Mukan elämä kertoo millainen mies, isä ja taiteilija Timo oli.

Kirjailija kirjoittaa, kustantaja kustantaa

Kirjailija kirjoittaa, kustantaja kustantaa. Tämän legendaarisen lausahduksen kustantaja ja toimitusjohtaja Pekka Salojärvi antoi vuonna 2007 ilmestyneen muistelmateoksensa nimeksi. Gummerus toimi Salojärvien suvun omistamana perheyrityksenä 1940-luvulta vuoteen 2019, jolloin omistajaksi tuli ruotsalainen ääni- ja e-kirjojen suoratoistopalvelu Storytel.