26.02.2025
Anna Koikkalainen on vaeltanut Suomen Lapissa viidentoista vuoden ajan. Viimeiset kahdeksan vuotta hän on kulkenut tunturissa useimmiten yksin. Yksinvaeltaja-kirjassaan (Gummerus) Koikkalainen kertoo, mitä on oppinut reissuillaan vaeltamisesta, itsestään ja maailmasta. Retkeilykirjan, esseen ja elämäntaito-oppaan rajoilla seikkaileva teos on täynnä retkitarinoita ja hyödyllisiä vinkkejä sekä tunturissa kiteytyneitä oivalluksia yksinolosta, vaeltajan suhteesta luontoon, toisiin ihmisiin ja itseensä. Kirja on myös rakkaudentunnustus Lapin luonnolle. Se ilmestyy ja on arvosteluvapaa 29.3.2025.
Kun lähden tunturiin vaeltamaan, odotan vapautta. Ruumiin vapautta, valinnan vapautta, riippumattomuutta muista ihmisistä, itsekseen pärjäämisen kokemusta. Mutta kaikkein eniten kaipaan mielen vapautta: tunnetta, että ajatukset voivat liidellä ilman rajoitteita. Tunturissa maisema on avara, mielenikin haluaa olla sitä. Haluan vaihtaa arjen ajatukseni erämaan ajatuksiin. Haluan virvoittua.
Yksinvaeltaja johdattaa rinteille, soille ja purojen varteen, kuulemaan kapustarinnan viheltelyä ja nauttimaan avaran paljakan hiljaisuudesta. Se tarjoaa tietoa ja tarinoita siitä, miten erämaassa pärjää yksinäisenä vaeltajana, ja antaa neuvoja muun muassa riskien hallintaan, reittien suunnitteluun ja vaativissa oloissa selviytymiseen.
Kun yksinvaeltajan saapas juuttuu suohon tai kulkusuunta katoaa avotunturissa, kukaan ei auta. Yksinvaeltajalla on kuitenkin keinonsa ratkoa kiperiäkin tilanteita. Hän kahlaa varovasti jääkylmän virran poikki, etsiytyy suojaan ennen rajuilman iskemistä ja istahtaa epätoivon hetkellä syömään suklaata. Hän punnitsee tarkkaan riskejä, mutta uskaltaa luottaa siihen, että tunturi kannattelee.
Kainuun kasvatti Anna Koikkalainen on erehdysten kautta retkeilytaitojaan kartuttanut toimistotyöläinen, jonka liikuntanumero oli ala-asteella 6. Koikkalainen vaeltaa mielellään hitaasti, nauttii lepopäivistä eikä haaveile korkeiden tunturien huiputtamisesta.
Minusta yksinvaeltaja tarvitsee ennen kaikkea henkistä ja fyysistä sitkeyttä. Ne sulautuvat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. En pysty erottelemaan, mihin toinen päättyy ja mistä toinen alkaa. Kuntoni on ihan tavallinen, mutta tuntureilla kävellessäni unohdan sen. Siellä vain kävelen. Erämaa ei välitä siitä, etten osaa pelata palloa enkä taivu jumppaamaan, sillä osaan kävellä. Olen sitkeä, olen hidas, olen kävelijä – tunturi on minun paikkani.
Anna Koikkalainen: Yksinvaeltaja – Mitä olen oppinut tunturissa
Ilmestyy 29.3.2025
224 sivua
myös äänikirjana, lukija: Elina Varjomäki